hillo nektariineista ja rosmariinista
Gluteenittomat, Helpot, Lisukkeet, Makeat, Reseptit

Nektariini-rosmariinihillo (V, G)

Ruusukasveihin kuuluvien kivellisten hedelmien, kuten nektariinin ja persikan, sesonki on kesäkuusta elokuuhun (luumusesonki alkaa vasta syksyllä). Aprikoosin sesonki on kesäkuusta heinäkuuhun ja kirsikan on heinäkuussa. Suomen kesä onkin parasta aikaa leipoa näistä ihanuuksista herkkuja ja säilöä aromit talteen talven varalle. Oletko esimerkiksi kokeillut aprikoosipiirakkaa? Tai persikoita perinteisessä kaurapaistoksessa omenan tai marjojen tilalla? Persikoita käyttäessäsi tarvitset myös vähemmän makeutusta, sillä ne eivät maistu yhtä happamille kuin omenat tai marjat. Jos et ole vielä ennättänyt kokeilemaan nektariineja tai persikoita grillattuna, niin hyvä ihminen tee se viimeistään tänä kesänä! Niistä tulee ihanan makean mehukkaita! Kokeile niitä esimerkiksi nopean kookoskermaan keitetyn vegaanisen kinuskikastikkeen kera. Ja jos sinulla ei ole mahdollisuutta grillata, saat nektariineihin vastaavanlaisen efektin aikaiseksi paahtamalla niitä hetken uunissa.

Tällä kertaa suurin osa ostamistani rasianektariineista (olin jo ehtinyt syödä pari.. 😀 ) päätyi rosmariinilla maustettuun hilloon. Tämä aromaattinen ja kauniin oranssi hillo maistuu hyvin juustojen kuten vegaanisen chèvren tai valkohomejuuston kanssa tai tuorepuurossa.

Tämä resepti on maidoton, munaton, viljaton, gluteeniton ja vegaaninen, kuten hillojen kuuluukin. Tästä saa halutessaan myös sokerittoman, kun käyttää sokerin tilalla kivettömiä taateleita.

 

hillo nektariineista ja rosmariinista
Nektariineista keitetty hillo sopii hyvin yhteen vegaanisten juustojen kanssa.

 

Alla olevalla ohjeella valmista hilloa tulee noin 3 dl.

Nektariini-rosmariinihillo (V, G)

600 g kypsiä nektariineja (noin 6 kpl)
1 rosmariinin oksa
0,5 dl sokeria
0,5 dl vettä

Valmistusohje:

  1. Pese nektariinit ja poista kivet. Paloittele hedelmäliha ja lisää kattilaan rosmariininoksan, sokerin sekä veden kanssa. Halutessasi voit jättää pari kiveä mukaan hieman karvaampaa makua antamaan, mutta muistathan poistaa ne ennen hillon purkittamista. 🙂
  2. Anna kiehua välillä sekoittaen ja vaahtoa poistaen, kunnes nektariinit ovat pehmenneet tasaiseksi massaksi (minulla meni aikaa tähän noin 30 min).

Vinkki! Kokeile käyttää nektariinien tilalla persikkaa, aprikoosia tai luumua.

 

hillo nektariineista ja rosmariinista
Herkullinen nektariini-rosmariinihillo.

 

Katso myös:

 

Kiinnostaako vegaaninen ruoanlaitto tai leivonta? Haluaisitko oppia ja tehdä enemmän? Tilaa Ruokailon ilmainen uutiskirje, niin saat ensimmäisenä tietää alkavista kursseistamme! Tutustu myös ruokakurssiimme Värikäs arki.

 

Lämmöllä,

Charlotta / Ruokailo

2 vastausta artikkeliin “Nektariini-rosmariinihillo (V, G)”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.